|
Etelä-Savon Energia Oy (ESE) tunnetaan ympäristöystävällisen energian
tuottajana. ESE tuottaa sähköä omassa Pursialan vastapainevoimalaitoksessa,
yhteistuotannossa kaukolämmön kanssa. Sähköntuotannossa syntyvä hukkalämpö
otetaan talteen ja johdetaan kaukolämpöverkostoon eikä vesistöä kuormittamaan.
Polttoaineet ovat lähes 100 % kotimaisia ja puupolttoaineiden osuus on yli 60 %.
ESE tuottaa Pursialan voimalaitoksessaan lähes kaiken myymänsä sähkön, josta
hieman yli 20 % menee oman alueen ulkopuolelle. ESE on täysin omavarainen
energian tuotannossa.
Historiaa
Etelä-Savon Energia on Mikkelin kaupungin omistama energiayhtiö, jolla on yli
100-vuotiset perinteet. Edeltäjä, Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin
jo vuonna 1900.
Ensimmäisenä vuonna sähkönkuluttajia oli vain 28, mutta sen jälkeen kasvu oli
nopeaa. 1950 luvulla alkoi Mikkelissä kaukolämpötoiminta aivan ensimmäisten
kaupunkien joukossa Suomessa. Niinpä Sähkölaitos muuttui energialaitokseksi.
Vuonna 1994 energialaitoksesta muodostettiin itsenäinen osakeyhtiö Etelä-Savon
Energia Oy, jolla on tänä päivänä kaksi tytäryhtiötä: ESE-Verkko Oy ja
ESE-Tekniikka Oy.
|